Pilven reunalla istumisessa on riskinä. Siihen olisi kannattanut varustautua lasku- tai edes pelastautumisvarjo selässä. Mutta juuri silloin tuntui että itselle hetkessä kasvaneet siivet riittävät. Pilvi, joka minut nosti, syntyi ja kasvoi niin nopeasti, ettei siihen ehtinyt varautua. Lennon suunnittelua ei tehty, vaan annettiin tuulen viedä ja mentiin sen mukana.
Eilen vielä hymyilin ja nauroin, aidosti. Olin onnellinen. Nyt tuo minuun kauan sitten pyytämättä ja haluamattani pesiytynyt syöpäläinen nousi ja kasvoi taas esille. Vai jotain muuta? Kelaan ja kirjoitan, mutta oikeita sanoja ei ole, ei mitään. Tunteiden ja tunteettomuuden myrsky pyörivät vuorotellen ja yhtä aikaa sisälläni, vaikka elämä katosi. Haluan pois, hiljaisuuteen ja hämärään. Yksin? En tiedä. Itken ilman kyyneleitä nyt. Mutta ne tulevat, kun lopetan yrittää jaksaa ja murenen.
Niin nopeasti tulin ja niin vahvaksi. Mutta vielä nopeammin heikoksi ja säryin.