Glider Lady

Day 21 – Knummi-EFNU-KLV-Knummi

Minulle kerrottiin, että C5 on varattu minulle. No skit, no way! Kiltisti aloitin lentämistä väistellen siipityttönä ja köysikoirana, koneen lykkijänä, oppilaan tsemppaajana ja kehujana kun aihetta oli. Minut laitettiin hakemaan Charlene päivänvaloon. Kaikki muut saatettu taivaalle. Edellisestä kertaan varmaan kuukausi. Siinä sai paistatella päivänvalossa, mikä kaunis olikin. Sitten minut onnistuttiin potkimaan taivaalle, en kyllä tiedä miten. Muuten en sinne näköjään kykene. Tuuli oli 22 suuntainen, mutta kohtalaisen voimakas. Mutta silti. Koneita oli taivas täynnä ja kaikki siellä pysyivät. Paitsi minä, jolla tuli pupu pöksyyn, kun hinattiin ja jätetiin tuulen alapuolelle, mutta oikein hyvään tinttiin. Tuuli painaa kauemmas kentästä, kauemmas laskukierroksesta, vaikka tonniin kelaan nopeasti ja helposti. Mutta silti pelottaa. Tonni kun on saavutettu, niin sitten se korkeus lähdetään painamaan alas. Ja taas takaisin ylös kentän päällä, mutta se tuuli painaa kauemmas ja kauemmas. Jos/kun niitä nostoja ei sieltä löydykään, ja missä menee alueiden rajat. Tuossa tuulessa ei vastatuulen pusketa tuolla koneella noin vaan, huomasin. (Korkeus tippui ja tippui. En ole myötätuulta aloittanut koskaan noin matalalta, enkä tuota tahtia vajonnut.) Usko loppui kesken, ja laskuun. Silti hyvin korkeuksin, kun säätää laskukierroksen osat oikein ja käyttää jarruja tarpeen mukaan.

Takaisin gridille, keskustelu hinauslentäjän kanssa ja tuulen yläpuolelle. Löytyi sieltäkin keliä. Oikein hyvää nostavaa sellaista, ja turvallisin mielin kohti korkeuksia. Ensimmäistä kertaa lensin tällaisessa ruuhkassa. Pää kääntyi koko ajan joka suuntaan muita seuraten. Sama kuvio jatkui, tonniin, tuupataan korkeudeut pois, takaisin samaan paikkaan nostoon, tuupataan, … toistui ja toistui. Kunnes sen viimeisen tuuppauksen jälkeen oli keli kuivunut, eikä niitä nostoja ollut enää missään, missä ne luottovakiot olivat olleet. Nuutin kanssa Twinin matkalennoista jäi mieleen “sitten tuupataan vauhdilla seuraavaan nostoon”. Niin no joo. Periaatteessa, mutta kun Astirin vauhtiskaala on niin kapea = sitä ei ole, niin sitähän ei olisi pitänyt tuupata. Eli en liitänyt minnekään (tuli alas kuin tiiliskivi) edes sinne hyvin lähellä olevan pilven alle, missä oli kova nosto, Varmaankin tuolla kohtalaisen navakalla tuulellakin oli osansa, kun ei ollut sitä kokemusta noin kovassa tuulessa vastatuulen lentämisestä. Ei löytynyt enää mitään liitomatkan päässä kentästä, joten kierrokseen ja alas. Keikka ei kestänyt kuin reilun tunnin, mutta mehut oli imetty kuin 5 tuntisen jäljiltä. Mitä en ole tehnyt, ja en tod näk koskaan kykenekään tekemään. So f what.

Oli opettavainen keikka termiikin haussa, keskittämisessä, navakammassa tuulessa lentämisesssä. Hyvä maku jäi. Jäin vielä lajitoverin kanssa odottamaan jos illempaa kohden kuivunut keli oli puhjennut kukkaansa, mutta hinauslentäjällä oli hyvin kova kiire kohti Espoonlahtea, Marinsatamaa ja KLV:tä. Koneet lykittiin gridiltä ja holdista alta aikayksikön halliin ja ovet nostettiin ylös. Huh! Olisin mielelläni odottanut iltakeliä ja nautiskellut kentällä rauhassa.