Töissä on hiljaista. Siis Hiljaista. Olen yksin, ja meteliä pitää vain katon rajassa oleva Toshiba yrittäen viilentää minua. Elektroniikkaähkyä uhmaten alan kuunnella musiikkia Youtubesta. Mielessäni on erityisesti yksi kappale, minkä haluan kuulla. Hakukenttään “m” ja … Ovatko ajatukseni niin selvästi luettavissa, kun minulle tarjotaan ensimmäisenä hakutuloksena kappaletta, mitä olen etsimässä; Missä muruseni on by Jenni Vartiainen. Kaunis kappale, kaunis video ja artisti. Seuraaviksi tube tarjoaa Yön Rakkaus on lumivalkoinen ja Joutsenlaulu. Osui ja upposi.
Koulussa piti valita, kuuluuko Yön vai Dingon kannattajiin, ja olin ehdoton Dingolainen. Välitunnit huudatettiin kappaleita, ja oltiin teinin angstilla niiden viemiä. Jengiläiset eivät seurustelleet keskenään, ja arvosteltiin suuresti, miten joku voi kuunnella Yötä, minkä musiikkia pidettiin uskomattomana kurana. Dingon Levoton tuhkimo, Autiotalo ja Nahkatakkinen tyttö ovat vieläkin kovaa kamaa. Vasta paljon, paljon paljon, myöhemmin, olen oppinut rauhoittumaan ja kuuntelemaan Yötä. Sanoja on vaikea kuulla sanomana lauluissa, kun kappaleen kauneus saa minut pauloihinsa. Sanat on luettava.
Musiikin kuunteleminen, pitkästä aikaa, vaikuttaakin olevan hyvä keino unohtaa omat ajatukset ja pysäyttää pää. Vai siksikö päässäni pyörii niin paljon, kun en täytä ja rasita sitä jatkuvalla metelillä, siellä on tilaa muullekin. Kotona jatkan kotimaisen musiikin kuuntelemista Youtubesta. Olen pitänyt ja kuunnellut helppoa ja iloista pop musiikkia, se on viihdyttävää. Bileissä kasarit ja ysärit ihan parhaita. Mutta nyt, erityisesti tänään, kotimaisen musiikin sanat ovat iskeneet. Olen oppinut kuuntelemaan niitä syvemmällä tasolla ja ajatuksella. Paljon kaunista kuunneltavaa, mutta erityisesti kolahti Särkyvää. Kuuntelin kaikki mahdolliset solistien versiot ja duetot Ollin kanssa, mutta Yön oma versio on ehdottomasti paras. Ollin ääni, ja tulkinta, on niin …. hellivän hyväilevä, lohduttava ja samalla niin voimaa antava. En tiedä kuinka monta kertaa tätä pitää kuunnella putkeen, ennen kuin kyllästyn.
Muruset ovat vielä kädessäni. Voin antaa tuulen puhaltaa ne pois, jos tuuli on tullakseen ja osuakseen kohdalleen. Voin antaa kyynelten valua niiden päälle, ja liimata ne taas kasaan. Voin antaa sateen huuhtoa ne pois, maan rakoon. Tai voin ruokkia ja ravita muita, antaa omastani. Tai laittaa sormeni niiden ympärille, käden nyrkkiin ja rinnalleni. Tai jakaa ne kanssasi.