Kohti EFNU:a aikeissa viettää pitkästä aikaa päivä kentällä, koska toimintaa oli luvassa. Koneet saatettu taivaalle 04:lta. Joku sai kuningasidean, että Charlene pihalle ja minä taivaalle. Ei, en jaksa roudata sitä tuonne hornan kuuseen. Edellisestä soololennosta aikaa, ja vain kerran aiemmin lentänyt 04 laskukierrosta. Harvinaisen lyhyen, mutta vakuuttavan, taivuttelun jälkeen, lähdimme ajamaan kohti hallia ja kone pihalle. Maahenkilökunta hyvin rajoitteinen, koska kaikki olivat jo taivaalla. Sain kuitenkin siivenkärjen maastanostajan, jonka jäkeen kaikki sujuikin yllättävän helposti. Piti olla pomminvarmaa keliä. Pommia olikin. Minulle ainoastaan räpistelyä. Tonniin sain itseni kerran kelattua, mutta sen jälkeen en löytänyt mitään, en niin yhtään mitään. Piti olla pitkä keikka, jonka jälkeen hallilasku. Radiossa lyhyt keskustelu hinauslentäjän kanssa, jonka jälkeen päädyimme että laskeudun 04:lle normaalisti ja uusi yritys taivaalle. Nyt oli siivenkärjessä juoksijakin minulla. Löysin vakiopaikasta lampien välistä hissin, jossa seilasin ylös, tuuppasin noston ulkopuolella kierroksessa korkeudet, takaisin hissiin, jne., kunnes hissiä ei enää ollutkaan, ainakaan ylöspäin. Korkeudet sillä tasolla, että kentän päältä uusia etsimään, mutta eipä löytynyt. Toinen räpistelykeikka toisen perään, mutta koska minulla oli kiire tallille, osteopaatti tulossa hoitamaan hevostani, oli edessä enää hallilasku. Lasku 22 starttipaikalle.
Molemmat startit todella onnistuneita, samoin kuin laskut. Ensimmäistä todistamassa oli muutama henkilö. Luulin jo, että kun tein hallilaskun, ei sitä olisi ollut kukaan näkemässä, mutta onneksi oli Verneri. Oli meinaan vielä makeampi kuin ensimmäinen lasku. Ensimmäistä kertaa tuntui, että sekä startit ja laskut olivat kokemuksella ja ajatuksella, varmuudella tehtyjä. Enää ei vaan teknisesti opittuja, ja pelko ja pupu pöksyissä, että mitenköhän nämä nyt menevät. Vaikka lennot olivat räpistelyjä, niin muuten jäi todella hyvä, vahva, fiilis keikoista.