Glider Lady

Day 32 – Elämän pieniä iloja

Espoossa paistaa aurinko, ja kentällä luvassa koululentoja. Luistan töistä vähän liian aikaisin. Nummelan kupla on taas paikallaan. Kevyttä sadetta ja matalaa pilveä. Porukka alkaa siitä huolimatta kerääntyä paikalle. Jokunen päivä sitten olin kentällä liikenteessä sähköavusteisella potkulaudalla. Lentäjäkollega kysyi että eikö sitä pitäisi potkia. Totesin, että täällä ei potkita kuin kiviä. Ja siihen se homma hetkeksi aikaa menikin. Onneksi opettaja toi mukanaan jäätelöä. Sokerihumala iski alta aikayksikön, ja jo ennestään herkässä ollut hymy ja nauru vaan yltyi.

Sääilmiötä ihmeteltiin puhelimen näytöltä ja ihan livenä taivaalle katsoen. Jatketaanko kivien potkimista vai mitä tehdään. Otetaan koneet ulos, kyllä siitä lentokelpoista vielä tulee. Ja niin tulikin. Sade lakkasi, ilma kirkastui ja näkyvyys parani, ja pilvenpohja nousi hitaasti.

Ei siinä montaa keikkaa tullut, mutta pääsin jokuselle keikalle mukaan hinun kyytiin. Miten about viiden minuutin lennosta voi saada niin suuren hyvän olon. Onko happi niin erilaista muutama sata metriä maanpinnan yläpuolella kuin maan kamaralla? Vai jäävätkö aivot ja ajatukset maan pinnalle, ja sitä on ilmassa tyhjänä ja avoimena, nauttii sekunnista, hetkestä, vaikka se kestääkin ajallisesti niin lyhyen aikaa, mutta tuntuu paljon pidemmältä. Yksinkertainen on kaunista. Myös lyhyestä virsi kaunis. Kivaa.