Glider Lady

Day 29 – Mustan eri sävyt

Aamulla jyrisi. Ulos astuttuani kohtasin sateen. Mikä kylläkin on usein vahvasti ukkoseen liittyvä ilmiö, eikä olisi pitänyt yllättyä. Ehkä olin vain toivonut ukkosen menneen ohi etäänpää. Vati oli täyttynyt ääriään myöden, huomaamattani, ja tulvi nyt yli laidan samalla vieden ympärillään olevaa hiekkaa mennessään ja tehden uomia siihen. Ei ollut tullut ajoissa seurattua vadin täyttymistä, että sen olisi tajunnut tyhjentää kokonaan, tai edes tarpeeksi, ettei näin olisi päässyt käymään. Pintajännitys saattaa saada vatiin mahtumaan aavistuksen enemmän kuin mitä sinne oikeastaan mahtuisi, mutta sen rikkouduttua sateen voimasta ei mitään ole enää tehtävissä. Riippuen tietysti vadin, tai saavin koosta, niin saahan sen tyhjennettyä yksinkin, mutta on se toisen kanssa paljon helpompaa. Sademittari pihalla kokee usein saman kohtalon. Ei tule seurattua sateen jälkeen kertynyttä määrää, ja tyhjennettyä sitä. Moni sen tekee automaattisesti, mikä onkin hyvä tapa. En vain ole koskaan oppinut, tai siitä ei ole tullut tapaa. Asiaa tietysti auttaisi, jos sen siirtäisi lähemmäs päivittäistä kulkureittiäni.

Päivä alkaa pikku hiljaa kirkastua. Sade on onneksi lakannut, mutta taas vain tältä erää. Aurinko yrittää pilkottaa pilven takaa siinä suuremmin onnistumatta.

Kello tikittää. Pilvet väistyvät ja aurinko pääsee näyttäytymään, mutta se ei jaksa enää lämmittää. Painautuu mailleen jättäen pitkät varjot ja lopulta pimeyden jälkeensä. Tuulee. Se jää vielä sekoittamaan ilmaa. Kunnes lopulta, toivottavasti, rauhoittuu. Että voi taas yltyä. Levätköön rauhassa.