Vaikka Zeus oli viime yönä mukana hengessäni syösten vettä ja tuulta taivaan täydeltä, olin aamulla silti yhtä cumulutuksen vallassa kuin nukkumaan mennessäni. Ämpäri oli tyhjentynyt, mutta tuuli puhalsi edelleen sellaisella voimakkuudella, ettei edes termiikki olisi pysynyt pystyssä.
Suomen liput liehuvat saloissa, mutta en tuntenut sitä iloa ja ylpeyttä suomalaisuudestani ja Suomesta, kuin mitä tuon lipun näkeminen minussa normaalisti aiheuttaa.
Eino Leinon, runon ja suven päivä; hyvä päivä aloittaa julkisen päiväkirjan kirjoittaminen.
Kaverin puolesta harmittaa vietävästi, mitä kaveri voi kaverille tehdä. Tai ei tainnut sittenkään olla.
Toivottavasti unohdan nopeasti tapahtuneen, ja saan kiinni uudesta flowstani “vähemmän on enemmän”.