Metsän keskellä kun asuu, niin ei tule lähdettyä erikseen luontoon liikkumaan, kun on osa luontoa koko ajan. Mutta tänään jatkoin aamuisen koulunpenkillä istumisen jälkeen rannalle. Edellisen kerran tuoksut niin elävästi vielä mielessäni. Aurinko buustaa luonnon värit sellaiseen loisteeseen, että silmiin sattuu, ja syksy hohtaa parhaimmillaan. Päivä päivältä vahvistuu tunne siitä, ettei syksy ole kuoleman vuodenaika, eikä pahis, vaan se on osa “kaikella on aikansa ja paikkansa”. Ja vaikka se tulee ihanan kesän jälkeen, on sillä silti oma roolinsa. Kauneutensa ja voimansa.
