En ole mielestäni erilainen nuori, tai siis keski-ikäinen. Tai kapinallinen. Vai, periaatteessa taidan jollain tavalla ja tasolla olla. Vain oma itseni. Mutta jostain syystä rehellinen ja avoin ihminen sellaiseksi usein luokitellaan. Rehellisyyttä on olla oma itsensä, ja vielä tärkeämpi että voi sellainen olla. Eikö sen myötä kaikkien olisi helpompi toimia ja olla toistensa kanssa. Syntyy luottamus ja kunnioitus. Selvä pelikenttä toimia ja olla.
Viime päivinä on kolahtanut erityisesti Yön biisi Minne tuulet vie. Syvää sanaa. Musiikkivideon myötä himoni tanssiin nousi taas pinnalle; flamenkoa! Tunteen tanssi. Tango menisi siinä sivussa. Kun pääsee ammattilaisen viemäksi … ai että mikä nautinto. Siinä(kin) unohtuu muu maailma, antaa itsensä musiikin ja tanssin, ja sen partnerin, viemäksi. Tanssin, hetken, ei toivoisi loppuvan koskaan.