Mä en enää jaksa pähkäillä, meneekö “day” numerointi per postaus vai per päivä, koska tämä perusajatus katosi jo aikaa sitten; postaus per päivä. Nyt vaan ottaa deepisti se, että kun avautuuu jollekin, jota luulit todella ystäväksi, niin vedetään matto alta siinä kohtaa kun vauhti on kovin. Siinä meinaan lentään turvalleen, ja sattuu aika laila. Kestää hetken aikaa toipua ja sulatella, mitä tapahtui ja miksi. Hetken positiivinen negatiivari vielä miettii, että mitä jos, entä jos sittenkin. Antaa aikaa ja ymmärtää. Odottaa.
Olen duunin puolesta oppinut, että raskaan liikenteen keuloja ei saa katsella, epäreilua heille. Mikä niin pitää paikkansa.
Kun luulit, että aurinko paistaa risukasaan, niin katso hetken päästä uudelleen. Niin ei käynyt. Se oli vain etäinen kuun hohde, ja palaaa please maan pinnalle. Mitä nopeammin sen teet, sen parempi itsellesi. Mutta jos on se pelastautumisvarjo selässä ja se laukaistu, niin matka hidastuu, ja laskeutuminen tapahtuu sitten epämääräiseen paikkaan.
Älkää ihmiset käyttäkö toisisanne huviksenne hyödyksenne tai leluilanne. Me ollaan kaikki eläviä olentoja, ja toiset tuntee ja välittää himpusti enemmän kuin toiset.